KUUN VALOSSA
Kun olin pieni, äitini lensi kuuhun. Hän oli töissä sirkuksessa ja sinä yönä hänet ammuttiin ilmaan kuten tavallisestikin. Se ei kuitenkaan ollut tavallinen ilta, sillä ilma oli kuulas ja taivas täynnä taikuutta. Äitini noustua ilmaan hän vain jatkoi lentämistä. Läpi teltan, halki pilvien, koko matkan kuun kamaralle. Siellä hän nyt istuu. Katselee elämäämme ja hymyilee.
Aki-Pekka Sinikoski debytoi kauniilla, filosofisella tarinalla, jota Ilja Karsikkaan taidokkaat akvarellikuvitukset täydentävät. Rakkauden merkitystä, olemassaoloa ja elämän tarkoitusta pohtiva herkkä ja haikea teos tuo mieleen maailmankirjallisuuden lastenklassikot, kuten Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssin tai Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mion.
Aki-Pekka Sinikoski (1978) on kahden lapsen isä, kirjailija ja valokuvataiteilija, joka rakastaa merta ja tuulta. Sinikoski on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa, ja Bergenin taideakatemiassa Norjassa. Hänen valokuvia on ollut esillä muun muassa Sydneyssä, New Yorkissa ja Moskovassa. Vuonna 2020 hänellä on valokuvanäyttelyitä pitkästä aikaa myös eri puolella Suomea.
Miksi kirjoitat?
Kertoakseni tarinoita ja rakentaakseni maailmoja. Se on leikeistä kaunein ja paras. Olen ollut parantumattoman nostalginen jo lapsena, jolloin vietin kaikki lapsuuteni kesät saaristossa vanhempieni vanhalla kalastusaluksella. Opin jo hyvin nuorena, että jos teen saareen nuotion ihmiset kokoontuvat pimeän tullen sen ympärille kertomaan juttuja. Joka ilta sytytin nuotion ja joka ilta sain kuulla uusia tarinoita. Painoin nämä kesällä kuulemani tarinat mieleen ja kerroin niitä syksyllä kavereilleni kaupungissa, kun koulut alkoivat. Uskoakseni teen tätä samaa edelleen niin valokuvien kuin tekstinkin suhteen. Tallennan tarinoita, kerron niistä muille ja toivoakseni tuon samalla valoa ja merkitystä heidän elämään.
Miksi kirjallisuus on tärkeää?
Minulla on sellainen aavistus, että sanat rakastavat vapautta. Minä puolestani rakastan sitä tunnetta, kun saan asetettua sopivat sanat oikeaan järjestykseen. Parhaina päivinä voin olla sanoistani ylpeä. Seurata kuinka ne pystyvät kuljettamaan ihmisiä paikkoihin, joissa he eivät ole aiemmin käyneet. Huomata kuinka sanat pystyvät välittämään tunteita ja synnyttämään uusia ajatuksia. Pidän myös siitä, että välillä nuo kurittomat kirjaimet ja sanat hyppivät leikkisän anarkistisesti silmien edessä, riveiltään, synnyttäen kuin vahingossa uusia lauseita, uusia merkityksiä. Asioita, joita edes niiden kirjoittaja ei tiennyt.
Miten kirjoittamasi tarinat eroavat valokuvasarjoistasi?
Yksi suurimmista eroista on se, miten näitä tarinoita luetaan. Se miten kuva tai teksti niitä lukevalle hahmottuvat. Tekstissä tarina syntyy ikään kuin sana ja lause kerrallaan. Se mitä seuraavassa lauseessa kerrotaan ei ole olemassa ennen kuin olet lukenut sen. Valokuva puolestaan paljastaa kertakatsomalla heti jonkinlaisen yleiskuvan, joka tarkentuu mitä pidempään kuvaa tutkii. Valokuvalla on myös aina melko vahva suhde todellisuuteen.
Ovatko sanat suurempia kuin valokuvat?
Joskus. Toisinaan taas valokuvat ovat vahvempia. Kummallakin välineellä on selkeästi omat vahvuutensa ja ominaispiirteensä. Kummankin suhteen on minun näkökulmastani kyse kommunikoinnista. Siinä missä sanat tuntuvat lukiessa olevan ikään kuin aktiivisina silmien alla, juuri tässä hetkessä, on valokuva lähes poikkeuksetta kiinni menneessä. Valokuva on kuin kiikkustuolissa istuva vanhus, joka kertoo meille innostuneen seikkaperäisesti aina uudestaan ja uudestaan samaa tarinaa omasta nuoruudestaan. Valokuva kertoo jostakin, joka on ollut. Teksti uskoakseni vihjaa, että jotain on, juuri tässä hetkessä jona luet. Rakastan molempia välineitä myös siksi, että kummatkin pystyvät pysäyttämään ajan. Parhaimmillaan jopa muuttamaan jonkun elämän tai maailman - edes hetkeksi.
ikoski's debut book Under månen - Kuun valossa is published in summer 2020 by Schildts & Söderströms. As an author he is internationally represented by Helsinki Literary Agency.
⭐️
"...Kuun valossa on hirvittävän kaunis ja jokainen sivu on kuin yksittäinen runo. Jos minulta kysytään jokainen aukeama toimii lähes yksittäisenä teoksena.
- - - kirja toi mieleen Astrid Lindgrenin sadut..."
Kasper Strömman
Kasperin ja Mikon -podcast.
⭐️
"Bild och text fungerar bra tillsamman. De kompletterar varandra och skapar tillsammans den fantasifulla värld som sagan erbjuder, bara att stiga in i för den som vågar lämna verklighetens ibland trånga ramar för en stund."
Janet Wallsten
Österbottens Tidning
⭐️
"Tack för den underbara boken! 🥰 Den fick fulla poäng av en kritisk jury bestående av 5 barn i åldern 5-6 år och en vuxen med stort intresse för barnlitteratur. 😊"
Feedback från en läsare med över 20 års erfarenhet av småbarnspedagogik.
⭐️
“Kiitos, että olen saanut lukea tämän jo monta kertaa. Siitä kiitos myös viisivuotiaalle tyttärelleni, joka toivoi tätä iltakirjaksi kolme iltaa putkeen. Asiantuntijaraatimme lähettää terveisiä myös kuvittajalle: yhteistyönne on onnistunut upeasti!!”
Palaute lukijalta
⭐️
Berättelser för oss samman i såväl sorg som i glädje
Kultur- och litteraturredaktör Marit Lindqvist
Svenska YLE
"En kväll när jaget badar sjunker han ner genom avloppet och förflyttas till en annan värld – en öde skattkammarö som befolkas av tre skeppsbrutna män och en deprimerad hund.
Här finns tryggheten, omsorgen och omtanken – man spelar schack och olika kortspel, lyssnar på radio, äter pannkakor med jordgubbssylt och pratar om mammor, vågor och båtar.
Det visar sig att hunden Jaffa har drabbats av dödsångest, men när jaget får trösta Jaffa känner han ett slags närhet till sin frånvarande mamma. Att kunna tala om döden och sorgen gör saknaden lättare att bära.
När jaget återvänder till verkligheten har han Jaffa med sig som ett slags låtsaskompis och fantasihund."
--- --- ---
"Döden är ett tema som också Aki-Pekka Sinikoski tar sig an med en blandning av vemod, lekfullhet och fantasi, och inte minst en stor tillit till berättelsens förmåga att föra oss samman, både i sorg och i glädje."
"Ilja Karsikas detaljrika illustrationer i vattenfärg för tankarna till såväl den svenska barnboksförfattaren och -illustratören Lena Anderssons bildvärld (inte minst berättelserna om Storm-Stina och morfar på landet), Eva Erikssons illustrationer till Barbro Lindgrens berättelse om mamman och den vilda bebin, och likaså den norska barnboksförfattaren och illustratören Stian Hole vars collagebilder till sin yttre utformning är helt annorlunda än Karsikas verk, men i illustrationerna i Under månen finns samma melankoliska stämning som t.ex. i Holes bok Hermans sommar."
⭐️